Hallituksen kokous 14.01.2015

20.1.2015

Pääluottamusmies Jukka Höttönen
Pääluottamusmies Jukka Höttönen

Vuoden ensimmäinen kokous järjestettiin PAM:n Helsingin alueen kokoustilassa. Hallitukseen kuuluvat luottamusmiehet aloittivat viikon kahdella kokouspäivällä, josta oli hyvä jatkaa hallinnon töissä.

Viime vuoden talous käsiteltiin, ja keskusteltiin liiton tulevista talousnäkymistä. Puheenjohtaja Marko nakitti valituille toimintakertomuksen kirjoitushommia. Tuotoksia jäädään odottamaan. Pääluottamusmies Jukka käytti pitkän mutta mielenkiintoisen puheenvuoron myyjien palkkajärjestelmän uudistamistyöryhmän työstä. Mielenkiintoisia avauksia on tullut, mutta emme voi vielä valitettavasti niistä kertoa koska asiat ovat keskeneräisiä, ja päätöksiä vailla.

Hallitus kävi pohdintaa Alkon taloustilanteesta. Pyhtään myymälän sulkeminen on herättänyt jäsenistössä huolta työpaikoista.

Kevään aikana PAM järjestää liittokokousvaalit, joihin toivotaan erittäin paljon myös ALV:n jäsenien osallistuvan. Ota yhteyttä esimerkiksi alueesi luottamusmieheen, jos haluat ehdolle ja vaikuttamaan. Lisätietoa saat myös osoitteesta www.pam2015.fi

Liiton sääntömääräinen kevätkokous järjestetään tänä vuonna Oulussa sunnuntaina 19.4. Lisätietoa ilmoittautumisesta tulee lähiaikoina myymälöiden sähköpostiin, ja liiton nettisivuille.

Syksyllä on tarkoitus juhlia kunnolla, ja juhlapaikkoja kartoitetaan. Kalliiksi tulee, mutta vain kerranhan kuuskymppiä tulee täyteen. Tästäkin tulossa lisätietoa, kunhan asioissa päästään eteenpäin.

Alkoholikaupan Ammattiliitto haluaa toivottaa jäsenilleen oikein hyvää uutta vuotta 2015! Suurimmassa osassa maata on jonkinasteiset talvikelit, nautitaan niistä, mutta varotaan liukkautta ja heikkoja jäitä, eikö niin?